Sama nainen...

"Mut mussa ei oo mitään,

mussa ei oo mitään... uutta,

Oon vielä sama nainen,

sama mieli,

sama sydän,

sama nainen"

"Mut mä en lupaa mitään,

mä en lupaa mitään... muuta,

vielä sama nainen,

sama mieli,

sama sydän,

sama nainen"

~Chisu - Sama nainen~

Lähellä

Pilvien päälle asetuimme makaamaan

Vierekkäin, niin lähekkäin

Aivan sylikkäin

Kerroit tarinoita, lauluasi lauloit iltaisin,

Olet siinä aina kun sinua kaipasin

Auringon säteet meitä lämmittää

pidä kädestäni kiinni vielä lujempaa

Rakastuin sun hymyyn, nauruun jokaiseen

ole siinä minun vierellä

Oot lähelläin…

Oot lähelläin…

Unelmissa täytyy voida elää näin

olet minun aina, kuiskaat korvaan…

Oot lähelläin… älä koskaan mene pois...

Oot lähelläin…

Niin lähelläin…

Tahdon rakastaa...

Mä tiedän miltä tuntuu,

kun rakastaa ja joutuu lähtemään

Ja mä tunnen kuinka mun sydän itkee aina,

kun sun kuvas nään

Ja vielä junassa mä mietin,

teinkö oikein, kun oven kiinni laitoin

Huomaisitko mut,

vaikka olisin jäänyt siihen,

samaan paikkaan

Mä muistan ne kaikki kesäyöt,

jolloin vietin aikaa sun vierellä

Mut sä muutuit,

teit mut hulluksi, ei, en jaksa, enää,

mä kävelen pois

Ja silti tuntuu kuin tekisin väärin,

miksi juoksisin karkuun kun en pääse

Jokin puuttuu, en tiedä, minne menisin..

enää... kaipaan sun syliisi...

Juoksen karkuun... et minua kiinni saa

...tahdon rakastaa...tahdon rakastaa...

Toivo...

Toivo on puoli elämää,

välinpitämättömyys on puoli kuolemaa.

“Desire is half of life; indifference is half of death.”

-Kahlil Gibran-

Mä joka päivä töitä teen...

Miten hemmetissä voi olla niin vaikeaa tietää mitä työtä elämässään haluaa tehdä?

Joku on voinut jo 2-vuotiaana tietää, että hänestä kasvaa maailman kuulu popikoni. Toinen pääsee näyttämään kädentaitojaan ala-asteen käsityötunnilla, joku loistaa arvelluttavan mielenkiintoisilla akvarelli maalauksillaan.

Mutta minä... en ole kasvanut mihinkään ammattiin.

Ensin halusin olla poliisi, sitten lääkäri, sitten se vaihtui impulsiivisesti tanssiin ja näyttelemiseen.

Koulun juhlissa vedimme kunnon show:t pystyyn upeilla pään- ja pyllynheilutuksilla. Ja näytelmissä, no... kun jotain sain suustani ulos, niin se tuskin hetkautti kenenkään kykyjenetsijän sydäntä.

Sitten tuli eläimet. Halusin kovasti eläintenhoitajaksi, jopa eläinlääkäriksi, jos vaan saisin intoa lukemiseen ja opiskeluun. Ja kun into meni ensimmäistä kirjaa lukiessa, päätin ottaa askeleen kevyempään.

Hakeuduin kosmetologilinjalle, tätä hain kolmena peräkkäisenä vuotena. Koskaan en linjalle mennyt.

Päätin aloittaa puhtaalta pöydältä.

Menin aikuislukioon. Ehkä siellä tulisi hyviä ideoita, ja eihän opiskelu pahaakaan tehnyt.

Kiinnostuin psykologiasta, hehkuin ja intoilin opinto-ohjaajalle, kuinka tulisin selvittämään lukion loppuun parissa vuodessa ja suuntaisin kulkuni yliopistoon lukemaan psykkaa. Hioin lukujärjestystäni viimeisen päälle, matikkaa, äidinkieltä, kieliä, maantietoa, kemiaa, biologiaa jne... Kaikki tämä työnohessa. Jätin työpaikan, otin tilalle osa-aikaisen. Se muuttui kokoaikaiseksi, lukujärjestys muuttui...

Kun huomasin käyväni vain espanjan kielitunneilla, skippaavan ruotsin toisen kokeen, reputtaen biologian ja matematiikan, päätin. Ei, tämäkään ei ole minua varten.

Huomasin siis seisovani ratikkapysäkillä, puristaen pinkkiä muistivihkoani, katselevan kateellisena niitä nuoria aikuisia, jotka todella tiesivät mitä olivat tekemässä.

Huokaisin suureen ääneen kuunnellessani nuoria, bussin takapenkillä, kuinka lukion päästötodistus olisi pian kädessä ja tie yliopistoon olisi varmaa.

Nyt, vakituisessa työsuhteessa, huokaan taas. En ole siinä missä minun pitäisi olla. Mutta en silti ole vielä löytänyt omaa paikkaani. Vuodet kuluvat...

Tulenko koskaan löytämään paikkaani tässä maailmassa? Missä sinun paikkasi on? Onko se oikea paikka?