tiistaina, heinäkuuta 10, 2007

Mokkapalat

Pohja:
6 munaa
3 dl sokeria
1 1/2 dl maitoa
4 1/2 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
225g voisulaa
4 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta


Kuorrutus:
noin 200g tomusokeria (noin 2-3 dl)
4 rkl voisulaa
3-4 rkl vahvaa kuumaa kahvia
3 rkl tummaa sokeroimatonta kaakaojauhetta

Ohjeet:

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja sihtaa vaahdon joukkoon.

2. Sulata rasva ja lisää siihen maito. Sekoita maito-rasvaseos taikinaan huolellisesti mutta varovaisesti pohjasta asti kauhalla käännellen.

3. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 175-200 asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia.

4. Sekoita kuorruteainekset keskenään. Kaada pohjan päälle tasaisesti.

5. Ripottele pinnalle kookoshiutaleita, pähkinärouhetta tai nonparelleja ja anna jähmettyä.

6. Leikkaa paloiksi. Sopii pakastettavaksi.

vinkki: Saat levitettyä kuorrutteen helpommin vielä hieman lämpimän pohjan päälle.

Ohje löytyi sivulta: Ruokaohjeita ja herkkuja à la Marie

Herkullisia hetkiä!

Laukkuelämää

Monenko naisen laukku on tyhjä? Monenko naisen laukusta ei löydy esim.:

paperinenäliinoja, huulipunaa, purkkaa, kirjoituspaperia, kynään, meikkejä, salmiakkia, aurinkolasit, parfyymia, varasukkahousuja, koruja, kynsiviilaa, kynsilakkaa, hiuslakkaa, taskukampaa, jne.

Moni nainen pakkaa laukkuunsa koko pienen tärkeän elämänsä, koska jokainen päivä voi olla juuri se päivä, kun tulet tarvitsemaan jotakin näistä asioista. Ja jonakin päivänä tulet tarvitsemaankin näitä. Ihan varmasti.

Kauneus, tuo silmä katsojassa

Joku maalaa kissanruoka peltipurkkeja tehden niistä kukkapurkkeja, maustepurkkeja ja kihveliastiaa.

Joku yrittää epätoivoisesti säästää parhaita farkkujaan, jotka eivät ole mahtuneet päälle sitten vuosikymmenen, hätävaralle jotakin suurta hetkeä varten.


Joku taas keksii repiä vanhat tapetit seinistä ja maalata ne mustalla tai ehkä sittenkin auringon keltaisella maalilla.

Tarkoituksena on tehdä kaikesta kaunista. Kaunista on kiva katsoa. Kauneus voi antaa hyvänmielentunteen.
Ruoka voi olla kaunista. Laulut ovat kauniita. Valokuvat ovat kauniita.
Ihmiset ovat kauniita.

Sinä. Minä.