Mä joka päivä töitä teen...

Miten hemmetissä voi olla niin vaikeaa tietää mitä työtä elämässään haluaa tehdä?

Joku on voinut jo 2-vuotiaana tietää, että hänestä kasvaa maailman kuulu popikoni. Toinen pääsee näyttämään kädentaitojaan ala-asteen käsityötunnilla, joku loistaa arvelluttavan mielenkiintoisilla akvarelli maalauksillaan.

Mutta minä... en ole kasvanut mihinkään ammattiin.

Ensin halusin olla poliisi, sitten lääkäri, sitten se vaihtui impulsiivisesti tanssiin ja näyttelemiseen.

Koulun juhlissa vedimme kunnon show:t pystyyn upeilla pään- ja pyllynheilutuksilla. Ja näytelmissä, no... kun jotain sain suustani ulos, niin se tuskin hetkautti kenenkään kykyjenetsijän sydäntä.

Sitten tuli eläimet. Halusin kovasti eläintenhoitajaksi, jopa eläinlääkäriksi, jos vaan saisin intoa lukemiseen ja opiskeluun. Ja kun into meni ensimmäistä kirjaa lukiessa, päätin ottaa askeleen kevyempään.

Hakeuduin kosmetologilinjalle, tätä hain kolmena peräkkäisenä vuotena. Koskaan en linjalle mennyt.

Päätin aloittaa puhtaalta pöydältä.

Menin aikuislukioon. Ehkä siellä tulisi hyviä ideoita, ja eihän opiskelu pahaakaan tehnyt.

Kiinnostuin psykologiasta, hehkuin ja intoilin opinto-ohjaajalle, kuinka tulisin selvittämään lukion loppuun parissa vuodessa ja suuntaisin kulkuni yliopistoon lukemaan psykkaa. Hioin lukujärjestystäni viimeisen päälle, matikkaa, äidinkieltä, kieliä, maantietoa, kemiaa, biologiaa jne... Kaikki tämä työnohessa. Jätin työpaikan, otin tilalle osa-aikaisen. Se muuttui kokoaikaiseksi, lukujärjestys muuttui...

Kun huomasin käyväni vain espanjan kielitunneilla, skippaavan ruotsin toisen kokeen, reputtaen biologian ja matematiikan, päätin. Ei, tämäkään ei ole minua varten.

Huomasin siis seisovani ratikkapysäkillä, puristaen pinkkiä muistivihkoani, katselevan kateellisena niitä nuoria aikuisia, jotka todella tiesivät mitä olivat tekemässä.

Huokaisin suureen ääneen kuunnellessani nuoria, bussin takapenkillä, kuinka lukion päästötodistus olisi pian kädessä ja tie yliopistoon olisi varmaa.

Nyt, vakituisessa työsuhteessa, huokaan taas. En ole siinä missä minun pitäisi olla. Mutta en silti ole vielä löytänyt omaa paikkaani. Vuodet kuluvat...

Tulenko koskaan löytämään paikkaani tässä maailmassa? Missä sinun paikkasi on? Onko se oikea paikka?

Sano se kortilla...

Nyt jos koskaan on aika lähettää postikortti jonnekin päin maailmaa. Mutta esim. naapurintätikin käy, jos et jaksa kiikuttaa korttia lähimpään postilaatikkoon.

Jos suunnitelmissa on lomamatka Eurooppaan, osta kortit ja merkit jo valmiiksi Suomesta. EIpä tarvi sitten pähkäillä ulkomailla, että mistäs niitä kortteja oikein saikaan, siis jos et halua lähettää niitä "tavis" lomakortteja, tylsää!!

Paljon kätevämpää ostaa valmiiksi ja suunnitella ka

ikille omannäköisensä kortit. Säästyt myös ylimääräiseltä "lomastressiltä".

Mutta kortti on kiva tapa muistaa myös ystävää ihan arkenakin. Jos kaveri nyt sattuu olemaan kovassa krapulassa, kyllähän se kortti nyt lämmittää sydäntä enemmän, kuin "kyllä se siitä!"- hokema. Ha.

Äitiä tai isääkin kannattaa muistaa kortein muulloinkin kuin vain äitien- tai isäinpäivänä.

Mummikin tykkää.

On myös kivaa ja uutta muistaa "karvaisia ystäviä". Meillä ainakin koira ja kissa "lähettää" korttiterveisiä haukkukavereille. Wuf!

Postikortti on myös intiimimpi ja läheisempi tapa lähestyä tuttua. Sähköposti on liian kulunutta, facebookista jne. puhumattakaan.

Nyt vähän nostalgiaa esiin!

Ja korttejahan löytyy tuhatpäiten kaupoista (eikä ne oikein mitään edes maksa). Kortti säilyy, sitä voi ihailla muuallakin kuin kotisohvalla tai työpöydän ääressä. Voit pitää korttia kirjainmerkkinä, sisustustauluna, koristeena tai ihan mitä vain mielikuvitus keksii.

Paras tapa on tehdä tietysti kortti itse ja ilahduttaa saajaa sitäkin enemmän.

Ja keräilijä ostaa itselleen "valokuva" albumin ja kerää kortit talteen. Niitä on sitten hauska katsella ja lukea vaikka lapsenlapsille.

Postikorttirikasta kesää!!

http://www.postcrossing.com

Kerro, kerro kuvastin, olenko sinustakin ihanin??

"Olen välillä ihana, välillä kaunis.

Sinusta mä olen aina silti vähän kauris.

Sellainen, joka uskoo, että voi voittaa,

jos on tarpeeksi rohkeutta koittaa."

Tahdon, tahdon, tahdon...

Tatuoida itseäni taas. Hakkaan käsivarteeni riikinkukon. Mutta kuka tietää, vaikka mieli muutuu ja kuvitankin itseni kokonaan. Ha.

Sitä päivä odotellessa.

Inspiraation lähteenä:

kuva: Tattoo Desings

Junassa soi...

Katselin tänään kummastuneena ihmisiä.

Talvella ihmiset ovat niin äreitä, kun on kylmä ja huonot kelit ja valivali stana, ja nyt kun tulee kevät, niin on allergiaa, aurinko häikäisee silmiin, ihmisten hiki virtaa ja läskit pääsee ulos kopeistaan näyttämään mahamakkaroita.

Siis on se kumma, kun mikään ei kelpaa. Ja aina valitetaan, aina on joku tai jotain joka ärsyttää.

Mutta onneksi minä olen itse täydellisyys. Ha.

Junissa ei koskaa soi mitään, mikä on harmi. Ihmiset voisivat innostua ja se voisi olla mukavempaa ajanvietettä, kun kuunnella naapuri Kalevin huolia raha-asioista tai teinien kälätystä. Äh.

Jos saisin soittaa yhden biisin, niin se olisi varmastikin Peaches - Rock N Roll. Biisissä on mukavasti asennetta, meteliä, se aiheuttaa taatusti kaaosta ja hämmennystä.

Kuten minäkin. Kunpa.

Toinen vaihtoehtoni olis ehdottomasti Gwen Stefanin Hollaback Girl. Kuka nyt ei innostuisi siitä?

Ai niin ne vanhukset, jotka eivät ymmärrä. "Vaihtoehto nuoret", joiden mielestä heavy on ainoa oikea musiikki. Ja sitten on ne muut, ne jotka vaan jaksaa valittaa, kun ei kuule kaverin ääntä puhelimesta, kun musiikki raikaa.

Äh. Pitikin taas yrittää.

Kaivan tieni takaisin koloon. Pysyn siellä. Tulen kun te hymyilette.

Gwen Stefani - Hollaback Girl
by Gwen-Stefani

PMMP

Ekan keikan taisin nähdä alkuvuosina Ankkarockissa.

Tykkäsin. En tosin ehkä kuitenkaan niin paljon kuin nyt.

Uuteen levyyn (Veden varaan) tutustuminen kesti tosin kauemmin kuin aikaisemmin. Aluksi vähän vierastin, en tykännyt. Sitten tytöt lauloi Huuma-ohjelmassa, aivan sairasta kuunneltavaa.

Biisi tuntui olevan pelkkää huutoa, ja mitkä asut. Yök.

Mutta... Apollon keikalla (1.4) se räjähti silmille. Ja nyt se soi kaiuttimista naapuriin asti!

Paulan nokkelat ja hauskat sanoitukset ovat yllättävän nerokkaita suorastaan.

Kannattaa tutustua rauhassa. Ei paniikkia, jos ekalla kerralla ei miellytä, se jää silti soimaan päähän.

Silti jaksan olla sitä mieltä, että Kovemmat kädet- levy on se paras! Jesh!

Ne on niinkun... silleen.. sopivasti hulluja.

Ja Miran maha on ihana <3

www.pmmp.fi

-----------------

PMMP - Pariterapiaa

Sulla on ylitöitä ja pää on kipeä
kun riittää tekosyitä, niin ei vain lipeä
Sun ei tee ikinä mieli
muhun koske et millään

Kai tiedät hyvin, mihin tällainen johtaakaan
vain tyttöporukalla laivalla Tallinnaan
Mä vedän hillityt perseet
raahaan jonkun mun hyttiin

Kiireesti terapiaan että en petä sua
nyt se tutkitutetaan, mikset sä haluu mua
ei riitä yks kerta vuodessa jos on ihan terve

Mä en aio erota
koska en vaan halua
mutta täytyy puhua

Hymisee vastapäätä ymmärtäväinen suu
kyselee molemmilta: "Miltä teistä tuntuu?"
ja sitten kumpikin pohtii, missä menikään pieleen

Sua painaa yt-suma, lapsuus ja vanhemmuus
Ei mä en ole ruma, nyt on vain vaihe uus
otetaan kädestä kiinni, vähän katsellaan silmiin

Enhän voi olla vielä niin vastenmielinen
ainakin vaatteet päällä oon hyvännäköinen
ja turhan takia taas illalla pukeudun pitsiin

Mä en aio erota
koska en vaan halua
mutta täytyy puhua

Yksityissektorilla on melko kallista
saan antidepressantit varmuuden varalta
jos vaikka masennus piilee, kun oon kova ja viilee

Ne tekee diagnoosin, että sua ahdistaa
saat oikein sairauslomaa
minä en mitään saa
ja kohta rahat on loppu, pantu lekurin taskuun

Nyt sut on lomautettu, rupesit ryyppäämään
miksen vaan ollut hiljaa, pettänyt menemään
Mikään ei ikinä muuttuis
jos ei tietäis, ei suuttuis

Mä en aio erota
koska en vaan halua
mutta täytyy puhua