perjantaina, kesäkuuta 13, 2008
torstaina, kesäkuuta 05, 2008
Naisellisuus
"Vuonna 1533, Orleansin herttuan pienikokoinen vaimo, Katariina de' Medici tilasi suutarin tekemään hänelle parin korkokenkiä, sekä muotia varten, että korottamaan hänen pituuttaan. Ne olivat eräänlaiset kengät, joissa oli korotettu kenkäpohja ja kantapää, mutta eivät kuitenkaan samanlaiset kun tämän päivän platform-kengät..." ---> wikipedia
"Nykyään korkokenkiä käyttävät yleisimmin naiset, ja korkojen korkeus vaihtelee kolmesta senttimetristä stilettikoron kymmeneen senttimetriin tai jopa korkeampiin lukuihin.
Sabrinakorko on standardikorko avokkaille ja se on nimetty Audrey Hepburnin samannimisen elokuvan mukaan. Stilettikorko on saanut nimensä kapeakärkisestä veitsestä ja se on korkeampi ja sillä on kapeampi pohja." ---> wikipedia


Eipä tainnut tuo herttua oikein tietää mihin jalkansa pisti.
Sabrinakorko on standardikorko avokkaille ja se on nimetty Audrey Hepburnin samannimisen elokuvan mukaan. Stilettikorko on saanut nimensä kapeakärkisestä veitsestä ja se on korkeampi ja sillä on kapeampi pohja." ---> wikipedia

Nykyään löytyy niin monenlaisia korkokenkiä, että valinnanvaikeus pistää pään sekaisin ja tilin tyhjäksi.
Muotilehtien sivuilla pyörivät julkkisnaiset ovat monella tapaa tyylikkäitä, mutta aina heillä on naiselliset korot jalassa.
Varsinkin tänä vuonna korkokengät ovat se tämän kesän juttu.
Liekö sitten että olen muodista täysin tietämätön, ajasta jäljessä tai sitten olen vain herännyt ja kasvanut naiseksi.
----
Tämä kesän kuolauslistalta löytyvät niin korkokenkiä kuin muitakin ihanuuksia. esim. Heidi Klumin suunnittelemat Jordache Jeansit.

--
Myös ikuinen sota kullan ja hopean välillä kiristyy. Upeita kultakorvakoruja löytyy jokaisen koruliikkeen hyllyiltä, mutta samaan aikaan vasemmalla on upeita hopeariipuksia.
Edelleenkään en osaa päättää, kumpaa pitää enemmän.
Omistan tuhottomasti koruja, joita en aina edes ehdi pitää, ja sitten ne usein jäävät johonkin piiloihin, jotka löytyy seuraavalla vuosikymmenellä.
----
Kesä on aina yhtä ihanaa, tuskaa ja ahdistavaa. Kadulla kävellessä tulee aina joku tyylikkäämpi vastaan, kengät alkaa hiertää kantapäästä juuri kun saat juoksuspurtin päätökseen hypätessäsi junaan, liian lyhyt hame nousee korviin pienessä tuulen vireessä, kesän ensimmäinen jäätelöpallo tippuu suoraan uusille vaaleille farkuillesi ja joku työntää kahvit suoraan uuden kauluspaitasi päälle.
Mutta on se kesä silti ihanaa, hauskaa ja niin mukavaa aikaa.
----
Katselin tuossa myös kesän tanssilavoja.
Lavatanssit voisi olla se tämän kesän uusi tempaus lajissaan. Mitä vielä. Muhkea ja upea kukkamekko päälle, tanssikengät jalkaan ja eikun tanssahtelemaan Jari Sillanpään tahdissa (vai mitä ihmettä siellä lavatansseissa nyt sitten soitetaankaan?)
Mutta muistakaa kesän motto, varsinkin juhlissa ja illanistujaisissa, kun nenä alkaa punoittaa liiasta auringossa isumisesta.
"Sisäisesti kaunis, ulkoisesti kaunis!"
(---> oikeastaan sen kuuluisi mennä kyllä, sisäisesti kaunis, ulkoisesti aurinkorasvakerros naamassa)
torstaina, toukokuuta 29, 2008
Ajatuksia... osa II
You're chatting to me, like we connect
But I don't even know if we're still friends
It's so confusing,
Understanding you is making me not want to do...
...This paranoia is distressing
But I spend most of my night guessing
Are we not, are we together
Will this make our lives much better
I'm not in love
I just wanna be touched ...
Lyrics: Kate Nash ~ Pumpking Soup

Kuva: www.allposters.com
But I don't even know if we're still friends
It's so confusing,
Understanding you is making me not want to do...
...This paranoia is distressing
But I spend most of my night guessing
Are we not, are we together
Will this make our lives much better
I'm not in love
I just wanna be touched ...
Lyrics: Kate Nash ~ Pumpking Soup

Kuva: www.allposters.com
keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008
Luv shoes osa I

Kesä alkaa tehdä tuloaan ja
kaupoissa näkyy ihania kenkiä värikkäinä riveinä.
Värikkäät kengät täydellistävät
muuten pelkistettyä asua loistavasti.
Arkeen ja töihin.
Miksi pitäisi aina laittaa mustat avokkaat töihin lähtiessä. Luulisi työnteon maistuvan paremmalta herkullisen värisissä kengissä.

Textile shoe 35€ - Pumps 35€, Dinsko
---
Juhlaan.
Kesän ylioppilasjuhliin, rippijuhliin, häihin ja kaikenlaisiin juhlatilaisuuksiin on aina kiva pukeutua, mutta miksi tyytyä aina mustiin tai valkoisiin kenkiin. Värikkäillä asusteilla ja kengillä saat perusmustan tai valkoisen mekon näyttämään kiinnostavammalta.

Miss Sixty Buckle Front Metallic Court117,64€ - Salvador Sapena Tie Front Platform Sandals 179,92€ , Asos.com
Baila, baila.
Illan rientoihin saat väriä menevän värisillä kengillä. Herkulliset värit ja muodot saavat vipinää tanssilattialla.

Karen Millen Satin Stud Platform Sandals 228.36€ - Karen Millen Dip Dye Patent Wedge Sandals 186.84€, Asos.com
---
Baila, baila.
Illan rientoihin saat väriä menevän värisillä kengillä. Herkulliset värit ja muodot saavat vipinää tanssilattialla.

Karen Millen Satin Stud Platform Sandals 228.36€ - Karen Millen Dip Dye Patent Wedge Sandals 186.84€, Asos.com
---
Kenkiin kannattaa panostaa. Mukavuus, oikeanlainen lesti ja istuvuus kuulostavat samantekevältä, kunhan kenkä näyttää hyvältä jalassa. Mutta myöhemmin jalkasi kiittävät hyvästä lestistä.
Minna Parikan uudet herkulliset kengät ovat saapuneet. Muoto, lesti ja istuvuus ennen kaikkea.

Suunnittele kengät
Suunnittele sikamageat kengät Reebok sivuilla. Voit ostaa suunnittelemasi kengät itsellesi. Huisin hauskaa ja varmasti et törmää kadulla toisiin samanlaisiin.



Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
