Ihmeelliset asiat osa II

Koska olen taas nollannut itseluottamukseni ja tuntenut millaista on, kun haukkuu itseään on korkea aika tulla ja kehua itseäni.

Aloitan siis.

Minä olen... hyvä..

Siis aloitetaanpa alusta. Minä olen hyvä..

Minä olen hyvä..

Noh, siis olenhan minä hyvä nyt jossain, enkö olekin?

Soitto kaverille auttaa varmasti. Kaveri kertoo, että olen hyvä puhumaan. No voi hyvää päivää, niinhän me kaikki, jokainen osaa puhua.

Kaveri nro 2 kertoo, että olenhan minä hyvä kirjoittamaan. Siis mitä, jokainen osaa kirjoittaa mitä ikinä mieleensä keksiikään.

Mikä näitä kavereita vaivaa. Nro 3 osaa varmasti auttaa paremmin. Ja niinhän minä luulin, nro 3 mielestä olen hyvä tekemään ruokaa. Mistä hänkin sen tietää, ei hän ole edes maistanut ruokiani, pyh..

Äiti ei koskaa petä. Ja tätä listaahan voisi jatkaa loputtomiin. Äidin mielestä olen hyvä puhumaan, kirjoittamaan ja tekemään ruokaa.

Ja siinä kaikki? Eikö kukaan keksi minusta mitään muuta.

No keksin sitten omia.. Mutta en minä viitsi niitä tänne kirjoittaa. Kukaan uskoisi minua kuitenkaan.

Ihmeelliset asiat pyörii mielessä..

Ei sille voi mitään, että kun katsoo peiliin, reidet näyttää läskiltä, tissit näyttää pieniltä, perse on liian iso, silmäpussit roikkuvat, naama punoittaa ja nenän päässä taitaa olla finni.
Kaikenlisäksi hiukset tuntuvat olevan aivan täysin vääränlaiset. Miksi ihmeessä tuokin hius törröttää keskellä päätä, kuin mikäkin antenni. Ja sähköisyys, eihän näitä saa edes lakkapullolla kuriin.

Tiedättekö, tässä eräänä päivänä mietin näitä juttuja saunassa, ja totesin kauhuissani, että alasti näytän aivan kamalalta (niinkuin me kaikki ajattelemme itsestämme). Jalat, reidet, maha, rinnat.. Ei luoja, mieleeni pulpahti kuva jostakin pumattavasta barbarasta (siis se versio, jolla ei ole isoja tissejä) mutta pidin itseäni vielä kauheampana.

Huokaisin siis todella syvää ja poikaystäväni kysyi mikä hätänä. Kerroin sitten tietenkin mitä olin juuri ajatellut ja tämä alkoi nauraa. Siis nauroi minulle päin naamaa, ettäs kehtasi.
Totesi sitten, että.. "Kulta, ei sun jalat ole läskit, vaan ihan normaalit. Sulla on kiva pieni pömmpismaha, ja sun tissit on juuri ihanat tuollaisenaan..."

Ei siinä sitten muuta kuin uudestaan peilin ääreen hämmästyneenä. Ei hitto, voisiko toi mies todella olla oikeassa. Voiko joku nähdä minut kauniina? Jopa alasti? Voiko todella tuo pikku maha tuossa olla jonkun mielestä söpö.
Totesinpa sitten, että paskat. Olin millainen tahansa, minusta pidetään silti.

Eihän meitä mahalla ja reisillä mitata ihmisinä. Eihän? Eihän?

Eihän?

Kaurapuuropaketti!

Vuosi 2001.

Asuin ahtaassa kimppakämpässä Helsingin keskustassa, mukava alue, mukavat ihmiset. Mukavaa elämää.
Sinkkuus.
Ulkona syöminen.
Kaupassa käynnin vaikeus.
Mitä kaupasta pitikään ostaa. Vilkaisu viereiseen koriin. Äiti ja lapset.
Ahaa, maitoa, leipää, leikkeleitä. Kaurapuuroa.
Hahaa, kaurapuuroa. Siitähän saa mainion ja helpon aamupalan.
Ohjeissa sanotaan, että kolme minuuttia ja aamiainen on valmis.
Liian helppoa.

Seuraavana aamuna avaan paketin. Laitan puuron mikroon, odotan kolme minuuttia, puuro on valmis.
Voinokare, lasi maitoa. Lusikka suuhun.
Puuroa pitkin pöytää.
Tältäkö se maistuikin.
Pyyhin suuni, laitan puuron roskiin, juon maidon ja kaivan vanhan tutun paahtoleipäpussin kaapista.
Laitan kaurapuuropaketin kaappiin.
Aamupala on valmis.

Vuosi 2006.

Vilkaisen ruokakomeroon. On korkea aika siivota kaappi.
Huomaan kaurapuuropaketin. Muistelen koska olen sen ostanut.
Ei tule mieleen.
Viimeinen käyttöpäivä 1.9.2005.
Jaa, on tämä puuro sitten varmaan mennyt vanhaksi.
Pidän paketista kiinni, ja mietin heitänkö sen roskiin.
Avaan roskakaapin oven. Pidän edelleen paketista kiinni.
Päätän laittaa paketin takaisin ruokakomeroon, mitä sitä vanhaa ystävää laittamaan roskiin.
Se on kuin vanha hyvä suhde. En puutu sen elämään, eikä se minun.

Kahdeksantoista

Kun olin kuudentoista, äiti katsoi minua,
sanoi, tulet pärjäämään

Kun olin seitsemäntoista, isä katsoi minua,
ja kysyi kuka sinut elättää

Kun olin kuuden vanha, äiti hymyili minulle,
antoi ponin jolla leikin nätisti niin

Kun täytin yksitoista, isä kertoi minulle,
sinusta tule yhtään parempaa

Kun katsoin itseäni peilistä,
Tuota kalpeaa tyttöä, joka joskus vannoi niin
Mä tahdon elää

Kun olin seitsemän vanha, mummi katsoi minua,
hymyili isälleni kuinka viaton olenkaan

Kun täytin viisitoista, isä nauroi minulle,
se poika rakasta sinua kuitenkaan

Kun täytän kahdeksantoista, muutan pois kotoa,
en kestäisi enää yhtä päivääkään

Kun täytän kahdeksantoista, jätän kaiken muun,
elämään parempaan mä suuntaan niin..

Kun katsoin itseäni peilistä,
tuota peloisaa tyttöä, joka joskus vannoi niin..
Ethän jätä minua..

Kun täytin kolmetoista, isä sanoi minulle,
et ikinä tule täyttämään unelmiasi

Kun täytin kaksikymmentä, olin hautajaisissa
isä kuolleena katsoo minuun päin

Kun katsoin itseäni peilistä,
Tuota kalpeaa tyttöä, joka joskus vannoi niin
Ethän petä minua..