keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008

Uutisia meiltä ja maailmalta!


"Lyhyet ihmiset ovat pidempiä lajitovereitaan taipuvaisempia mustasukkaisuuteen, väittää Hollannin Groningen ja Espanjan Valencian yliopistoissa tehty kysely."
Lähde: Metro, 19.3.2008


Mielipide osasto Metrossa: 
"Ovatkohan suomalaiset maailman sairain kansa? Tähän kysymykseen päätyy väistämättä, kun matkustaa julkisissa kulkuvälineissä, jotka tuntuvat aina olevan täynnä piittaamattomia tubiyskijöitä ja päin pärsijöitä. Nytkin Suomessa  jylläävät monet flunssat, vatsataudit ja tarttuvat keuhkotaudit.
Joskus takavuosina oli terveysviranomaisten toimesta  julkisissa kulkuvälineissä "älä yski päin"- kampanja samaan tapaan kuin taannoinen "älä kälätä puhelimeen" -kamanja. Tälläinen "älä yski päin" - kampanja olisi tapeen olla joka vuosi. Siitä olisi kansanterveydelisestikin hyötyä kuin vaikkapa metrojen mainoksista."
Lähde: Metro 19.3.2008


"375 000 dollaria (noin 237 800 euroa) joutuu Britney Spears maksamaan entiselle aviomiehelleen Kevin Federlinelle pitkittyneessä huoltajuuskiistassa syntyneitä oikeudenkäyntikuluja."
Lähde: Metro 19.3.2008


"Kustannusyhtiö Tammen sarjakuvalinja Sangatsumanga on julkaissut ensimmäisen suomalaisen mangasarjakuva-albumin. Vartijat 1 -sarjakuvan on kuvittanut Elli Puukangas ja käsikirjoittanut Heikki Valkama.
Puukangas on aiemmin julkaissut mangatyylistä sarjakuvaa omakustanteena ja Valkama suomentanut Dragon Ball -mangasarjaa.

Matkailulehti Mondon päätoimittajanakin tunnetun Valkaman mukaan Vartijoiden ensimmäisen osan piti ilmestyä jo viime syksynä. Lopulta albumi saapui painosta maanantaina viisi minuuttia ennen julkaisutilaisuuden alkua. Tästä huolimatta se ehti ensimmäiseksi suomimangaksi, sillä Otavan kotimaisen mangasarjan avausosa Vaihdokas tulee ulos heti kuun vaihteessa.

Yli kymmenvuotiaille tarkoitettu Vartijat-sarja on suunniteltu ainakin neliosaiseksi. Seuraava osa on tarkoitus saada myyntiin loppuvuodesta ja seuraavat kaksi ensi vuonna.Vartijat-sarjan tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja ennen kaikkea sen metsiin. Pääosassa on japanilaissuomalainen poika Seiya. – Ja kun ollaan Suomessa, mitään ei voi tehdä kytkemättä siihen vähän kalevalaista meininkiä, Valkama sanoo. Lähtökohtana on kuitenkin alkuperäinen japanilainen manga, mikä näkyy sekä piirrostyylissä että tarinan maailmassa.
Realismiin tarina ei pyri luontokuvauksissakaan, sillä loppupuolella Suomen luonto alkaa näyttää jo melko eksoottiselta. Mangalle uskollisesti albumia luetaan lopusta alkuun päin ja oikealta vasemmalle. ”Unelmani on, että Vartijat käännettäisiin vielä joskus japaniksi.”
Lähde: Metro 19.3.2008



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit