Oma koti liian kallis

Törmäsin aika tuttuun aiheeseen avatessani uuden Trendi lehden sivulta 34.

"Oma koti liian kallis" - juttu sai minut nauramaan ja huokailemaan.

Ensinnäkään en ole sinkku, kuten artikkelin päähenkilö, minun ei tarvitse nipistellä itseäni joka kerta, kun näen unelmakengät näyteikkunassa. (Vale, oikeastaan minun täytyy, mutta...)

Osa siinä silti kosketti minua itseään. Se oli niin tuttua tekstiä, että aivan kuin se olisi tullut omasta suustani.

"Kuluttaminen on osa minua - tai oli ainakin ennen kuin ostin asunnon. Voinko enää ikinä hankkia kahdensadan euron nahkasaappaita tai edes lähteä hetken mielijohteesta elokuviin. Tätäkin kai olisi kannattanut miettiä ennen kuin rustasin nimeni lainapapereihin."

Voin ylpeänä kertoa, että kävellessäni kenkäkaupan ohitse, jossa kaunii turkoosin väriset korkokengät huusivat nimeäni, kävelin tyynesti (hyvin kivuliaasti) pois ja mietin, että saatan elää hyvän elämän ilmankin niitä kenkiä.

Ruoka on kallistunut salakavalasti. Lihaa voi ostaa enintään kerran kuukaudessa. Näin kuulin itseni sanovan eräänä iltana. Vaikkakin se olisi totta, lause kuulostaa liian aikuismaiselta omaan suuhuni.

Olenhan edelleen hyvin huithapeli eläjä. Se raha mikä tulee niin myös menee.

Pankkisetä sai minut avaamaan osaketilin. Itseasiassa minulla ei enää ole minkäänlaista muistikuvaa, oliko kyseessä osake vaiko sittenkin säästötili. Vai hetkinen, ovatko ne yksi ja sama asia, eri sana muodossa? Setä sai minut niin sekaisin, että kilttinä tyttönä väänsin leveän hymyn ja nyökytin päätäni ymmärtäväisen näköisenä.

Toivon, että siitäkin seuraa jotakin hyvää. Tai ainakin jotakin.

Reissussa paloi rahaa. Visa. Luottoystävä pelasti jälleen. No, se onkin katalin ystävä ikinä. Se vaatii lainaansa takaisin, jopa korkojen kera. Apua. Näinkö tässä taas kävi. Tosin, senhän minä jo tiesinkin.

"Samanikäiset, parikymppiset kaverini eivät halua parinkymmenen vuoden velkareppua harteilleen. Yksi ei uskalla lainata taksirahoja enempää, toinen haluaa säästää kunnon pesämunana. Kolmas tuhlaa tienestinsä mieluummin seikkailumatkoihin kuin lyhennyksiin."

Taidan itse olla kaikki nämä ystävät yhdessä. Oma asunto olis riski ja pelottava hankinta, mutta eiköhän siitä hyödykin jotakin. Maksamme omaamme pois, eikun vai miten se meni...?

Tottakai haluan matkustella. Jatkuvasti. Haluan työn, jossa minulla ei ole rajoja matkustamisen suhteen. Valitettavasti niin on nyt.

Matkustaminen on kivaa, rentouttavaa, seikkailua ja jopa omien rajojensa löytämistä.

Vaikka kyllä ne rajat löytyy oman asunnonkin omistamisesta.

Taloyhtiönkokous. Ei tietoa. Olen katsonut sarjoja, joissa näitä käydään. Puhutaan siitä, miten naapurin Matti meluaa niin paljon öisin, etteivät muut saa nukkua rauhassa öitään. Häätö? Pesutupaan on ehdottomasti saatava uusi varausvihko, koska 2krs. Niemisen perheen äiti on täyttänyt kaikki sivut omilla varauksillaan.

Onneksi on edes joku joka osaa hoitaa nämäkin asiat. Mies. Kiitos.

Niin, ja sitten tämä lama.

"Pakotan itseni lukemaan aamun lehdestä kammoamani taloussivut. Pankkien syöksykierre, koilliseen kohoavat korkokäyrät, kansaa rauhoitteleva Katainen - luen otsikoita kuin ne olisivat pelottavasti yhteydessä tilini saldoon."

"En ole töissä sellutehtaalla, mutta tajuan, että irtisanomiset voivat osua myös omalle kohdalleni."

"Toisaalta vuokra-asuntojen hinnatkin ovat huikeat, ja nyt kuitenkin maksan omaa kotia."

Ymmärrän ja ymmärrän. Uskon silti, että aina laskun jälkeen tulee nousu. Eikö?

Laskuhumala - Nousuhumala. Alamäki - Ylämäki.

Sitä paitsi luin vahingossa tällä viikolla talousuutisen, jossa Euroopan komission puheenjohtaja Barosso ylisti Suomen taloudenpitoa ja kehotti muita maita ottamaan mallia talouskriisistä Suomelta. Hyvä me.

Mutta hei, on siellä taloudessa jotakin iloisiakin uutisia.

Nimittäin suosikkikauppani H&M lupaa 7000 uutta työpaikkaa. Aina ne ruotsalaiset, prassailemassa näistäkin asioista. Mutta on tämäkin iloista luettavaa, kuin miten pörssi kaatui ja vinkui ja vonkui.

No. Olen ostamatta niitä kenkiä, joita himoitsen. En välttämättä valitse sitä kalleinta mascaraa, vaan voin kokeilla jotakin halvempaa. Syödään riisiä, se on halpaa.

Mutta ei, minä en todellakaan tule syömään tonnikalaa, kaurapuuroa tai nuudeleita. Siinä on minun rajani. Piste.

Tämä talous ei kyllä pärjäsi siltikään pystyssä ilman miestäni. No, oma talous ei ehkä ole parasta luokkaa. Mutta, päätän että en jaksa niistä niin välittää, kunhan pysyn omissani. Piste.

Palaan seuraavan kerran asiaan, kun olen:

a.) työtön b.) asunnoton c.) tiedänkin asiasta jotain enemmän.

Lainaukset, Trendi-lehti helmikuu 2009.