maanantaina, syyskuuta 22, 2008

Suomen BB 2008

Voi että... Mieleni tekisi kyllä sulkea televisio, heittää se parvekkeelta alas ja olla vain oman itsensä seurassa.

Viime aikoina BB:tä seuratessa on tuntunut niin pahalta ja ahdistavalta. En tiedä johtuneeko kokonaan BB:stä vaiko sitten jostakin muusta.
Mutta silti en voi käsittää enää niitä ihmisiä, joita tuolla talossa lojuu.

Ensinnäkin se juorunelikko on aivan omaa luokkaansa. Väite että muut puhuvat paskaa, he joutuvat silti kärsimään kaikesta.
Aivan loistavaa, että Maria putosi pois. Nyt vain odotellessa ensi sunnuntaita, että se pahin negatiivinen ihminen, Mia, tippuisi talosta. En ymmärrä, miten tämän tytön angstaamista jaksetaan katella.
Pelottaa muiden asukkaiden puolesta, jospa tuo tyttö sekoaa ihan täysin ja vaikkapa sitten kuristaa Cheryllin.

Toiseksi, en puolusta Cheryliä, mutta kyllä käy tyttöä sääliksi. Se, millä tapaa muut saavat puhua suunsa puhtaaksi, arvostella ja haukkua seläntakana, ei tee muuta kuin vihaiseksi. Ahdistaa nähdä, miten aikuiset ihmiset voivat käyttäytyä niin v***umaisesti.

Sitähän sanotaan, että aikuiset osaavat kiusata henkisesti pahemmin kuin lapset.

Silti, Cheryll provosoi asukkaita, käyttäytyy monesti hyvinkin huomionkipeästi ja myös puhuu asiansa epäselvästi.
Välillä tekisi mieli laskea, kuinka monta "niinku"-sanaa sieltä tulee yhdessä lauseessa. Tai, kun se lause saattaa olla kolme lausetta, yhdessä lauseessa, niinku. Ymmärsikö kukaan, niinku.. niin.

Mutta, puolustuspuheeni, Cheryll on älyttömän vahva persoona, monestikaan en ole hänen nähnyt murtuvan, ainoastaan silloin, kun Mia, Maria, Niko ja Andreas todellakin loukkaavat häntä pahasti.

Silloin tekisi mieli ottaa taikapinsetit taskusta, nappasta tämä nelikko ulos kuvaruudusta ja murskata kengän alle. Argh.

En siis todellakaan voi ymmärtää. Ahdistaa nähdä aikuiset ihmiset käyttäytymässä sillä tavalla.

Moni tuttuni katselee BB:tä, seuraa heitä jopa 24/7 ja varmasti yhtyy tähän nelikon saamaan negatiivisuuteen talossa.
He eivät voi sietää Cherylliä, eivätkä myöskään Miaa. Mutta silti ovat sitä mieltä että pahempi heistä on Cheryll, mitä minä en taas voi ymmärtää.

Huomaan itsessäni paljon samaa Cheryllin kanssa. Olemme molemmat melko materialisteja, huomionkipeitä, tunteellisia, ehkä jopa turhamaisia välillä. Mutta olemme molemmat rehellisiä, emme puhu pahaa selän takana ja pyrimme aina puhumaan asiat selviksi, jos jokin ahdistaa.
Puhumisesta voin jopa ylistää Cherylliä. Itse en juurikaan osaa pukea tunteita sanoiksi, vaan mieluiten näytän ne. Mutta Cheryll osaa nämä molemmat taidot.

Eli, tässä teille kaikille, jotka eivät voi sietää tuota blondia, minä kannan lipun korkealla ja vadin Cherylliä vuoden 2008 BB voittajaksi (tai ehkä Mariannea)

Ja onpa muuten Cheryllillä hyvä tyylitajukin, ehkä kallis, mutta hyvä. Mikä siinä jos on varaa ostaa tyylikästä ja kallista tavaraa. Parempi varmasti sekin, kuin kuluttaa säästönsä H&M:n kassaan ja tukea lapsityövoimaa jne.


Kulutus ei ole rikos. Muistakaa se!

psst. voi silti toivon, että tämä tyttörukka ei päädy Johanna Tukiaisen ja Martiina Aitolehden (oli muuten ihan pakko googlettaa, kirjoitinko nimen oikein, niin pahasti tökkii tuo nimi päässä) tapaan julkisuuteen bimbona.

sunnuntaina, syyskuuta 14, 2008

Salaisuus

Katselin maailmaa toisin silmin
En mä nähnyt enää mitään
Siihenkin vain seisomaan jäin
Olin tajuton niin onneton

Kaipasin jotain parempaa
Sellaista jotain paljon helpompaa
Mistä saa jos ei löydäkään
tätä uudestaan

"Kuuletko mua kun mä kuiskaan
Salaisuuden sulle mä ohjaan
Vieläkään en löytänyt
sitä mitä tahdoin sulle niin paljon"

Nananaa...

""Olen onnellinen, jos sinut mukaani saan.
Olen onnellinen, jos jotain tästä mä saan.""

Nananaa...

Katselin maailmaa omin silmin
Jotain hämärää ja kaukaisaa
Siihenkin vain seisomaan jäin
Olin väsynyt, niin väsynyt

"Kuuletko mua kun mä kuiskaan
Salaisuuden sulle mä ohjaan
Vieläkään en löytänyt
sitä mitä tahdoin sulle niin paljon"

""Olen onnellinen, jos sinut mukaani saan.
Olen onnellinen, jos jotain tästä mä saan.""

""Olen onnellinen, jos... sinut mukaani saan.
Olen onnellinen, jos mä jotain tästä saan.""

Nananaa... naa-naah...

maanantaina, elokuuta 25, 2008

ISOna...

Vielä tänäkään päivänä ei ole tietoa mikä minusta kasvaa ISOna.
Ja koska siksi ISOksi sitten kasvetaan?
Onko siihen olemassa joku ikäraja, painoraja... vaatimuksia?

Lapsena oli hulluja ajatuksia siitä kun ollaan ISOja. Silloin pitää käydä töissä, tuoda leipää pöytään, ja sitten mennään aikasin nukkumaan ja toistetaan tätä joka päivä.
Kuulostaa melko tylsältä. Huoh...

Olisi kivaa, jos olisi olemassa sellaisia lappuja, vaikka kaupan ovessa: "Nyt ostat ainoastaan banaaneja!"
Kirjaston seinällä: "Tänään lainaat vain runoja!"
Matkailutoimiston ikkunassa: "Lähdet viikon matkalle Afganistaniin!"

Tai toisaalta se voisi repiä sisuskalut irti, koska sinä päivänä ei juuri haluakaan matkustaa Afganistaniin lukemaan runoja ja syömään banaaneja. Yök.
Haluan tehdä jotain ihan muuta.

Mutta mitä?

Minusta tulee ISOna... isosisko, työorja, vaimo, äiti, vanha ja raihnainen mummo.
Sinusta tulee ISOna... (jatka lausetta)

Voisi myös olla mukavaa jos elämä todella olisi ruusuilla tanssimista. Ei huolta mistään, joka päivä paistaisi aurinko ja olisi kauheasti tekemistä.

Vaikka on mulla nytkin aika paljon tekemistä. Kauheesti ihania kavereita/ystäviä, joita tahtoisi nähdä vähän useammin.
Paljon ihania vaatteita/kenkiä, joita tahtoisi pitää useissa eri juhlissa.
Ihana kissa ja koira ja mies ja asunto ja asuntolaina (yök).

Muistan lapsuudenleikkimme kaverini H:n kanssa. Olimme lääkäriopiskelijoita, 21-vuotiaita ja ansaitsimme 500 markkaa kuukaudessa. (ihan surkeaa) silloin se kuulosti niin kivalta ja rikkaalta touhulta.
Haaveilimme leikissämme, että kun kasvetaan oikeasti ISOksi, niin meistä tulee se sama lääkäri-Janni ja unipsykologi-Sani. Ja ollaan niinkun bestiksiä ikuisesti. Ja me ollaan ihan sika rikkaita, meillä on vaan komeita miehiä ja iso asunto.

Lapsena halusin myös olla oikesti poliisi. No, tämä haave ei ole vieläkään irrottanut otettaan, mutta koulutuksen puute ja super huono näköni haittaa unelmaa. Huoh, rankkaa.

Yläasteella kaikki kaverit tiesi miksi ne tahtoo. Osa tiesi ehdottomasti, että heistä tulee sairaanhoitajia. Osa lähti automekaanikoiksi, osa kokeiksi ja tarjoilijoiksi. No, minä seurasin jonkun muun unelmaa ja päädyin lukemaan anatomiaa.
Se oli kyllä kaukana siitä mitä tahdoin.

Muistan vieläkin tarkoin opinto-ohjaajani sanat, kun valitsimme minulle sopivinta koulutusta. "Muista valita ammatti, jossa tulet pärjäämään ja tulet saamaan kohtuullista palkkaa." Minä ruksasin tanssiopinnot Joensuuhun, teatteriopinnot Helsinkiin ja kosmetologiopinnot Lahteen. Mikään niitä ei kuulemma ollut tarpeeksi kunnollinen ammatti.
Vähänkö ketutti. Edelleen opinto-ohjaajan sanat vainoaa mielessä: "Tanssija ei ole ammatti, se on harrastus, jolla ei elätetä edes naapurin kissaa."

Ja pah, sanon minä. Sinne meni sitten viimeisetkin itsepintaiset taiteilijaelämän rippeet. Koska olin melko saamaton koulussa, mikään ei oikein kiinnostanut. En koskaan oikein tainnut edes olla hyvä koulussa, en matematiikassa (joten haaveet arkkitehdin ammatista saavat jäädä) enkä oikein muussakaan, paitsi tietysti ne kivat liikunta, kuvaamataito, musiikki jne.

No, kun sain tietää pääseväni kouluun opiskelemaan lähihoitajaksi, riemastuin kovasti, koska kaverini, joka haki sinne myös ei päässyt, vaikka kovasti halusi. Luulin aluksi, että ehkä tämä onkin minua varten.
Olin kuitenkin niin väärässä.
Kestin sitä kokonaiset neljä kuukautta.
Edelleen koulunkäyntiavustajan koulutuksellani yritän selvittää mitä tahtoisin opiskella lisää.

Mutta siis...

Taidan silti olla jo vähän liian vanha aloittamaan tanssiopinnot uudestaan. Musiikki ammattina on melko riskiä ja taiteellista näkemystä minulla on lähinnä itseeni verrattu naamavärkki.

Mutta jonakin päivänä, toivottavasti, tiedän kuka olen, mitä tahdon ja tiedän millaiseksi kasvetaan ISOksi. Ja kun sitten olen ISO tulen sen heti kertomaan.

Tiedäthän sinä jo millainen olet ISOna...

Tah

sunnuntaina, elokuuta 24, 2008

Punaiset kengät

kaupungilla kun mä kävelin
sinä vastaan tulitkin
punaiseksi lemahdin

odottaa en osannut
vaikka pistit mun pään aina pyörryksiin

sinä iltana kun pyysit ulos juhlimaan
sun kavereita näkemään
olin onnellinen tietenkin

mutta sitten mielesi muuttui kuitenkin
osannut et päättää otatko minut milloinkin

masennus iskee aina myöhemmin
kun mä menen nukkumaan
ja ajattelen sinua

"punaisilla kengillä
itseluottamukseni taas herätän
pidän puoleni rakkaudessa ja
sodan voitan sittenkin"

vastaantulijoita tuijotan
heistä sinua etsin
turhaan

kuusitoista päivää odotin
sitten luovutin
sinut unohdin

kun sä päätit soittaa sittenkin
luurin korvaan sulle löin

en halua sua enää nähdä milloinkaan
jos et osaa päättä tahdotko minua

ikävä iskee aina myöhemmin
kun mä menen nukkumaan
ja ajattelen sinua

"punaisilla kengillä
itseluottamukseni taas herätän
pidän puoleni rakkaudessa ja
sodan voitan sittenkin"

"punaisilla kengillä
itseluottamukseni taas herätän
pidän puoleni rakkaudessa ja
sodan voitan sittenkin"


© kuplatyttö

maanantaina, elokuuta 11, 2008

Raikas juustokakku











~24cm irtovuoka

pohja:

n.200g digestivekeksejä
   100g voita

~~> Murskaa keksit muruiksi, sulata voi. Nosta pohja jääkaappiin kylmettymään täytteen valmistuksen ajaksi

täyte:

   200g keiju vanilja tuorejuustoa
   200g philadelphia tuorejuustoa
   1 prk valio creme fraichea
1 1/3dl sokeria
3-4kpl limejä

~~> Sekoita juustot, creme fraiche, sokeri ja puristettu limemehu keskenään.

~~> Paista 175 ⋅c n. 45 min. Laita hyvissä ajoin leivinpaperia kakun päälle, jotta pinta ei palaisi.
~~> Jos vuoka on pienempi, paistoaika pitenee, ja jos suurempi, se vähenee.

~~> Jätä jäähtymään huoneenlämpöön n.1h ennen jääkaappiin laittoa. Asettele limepaloja kakun päälle tai tee liivateseos mansikoista.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa n.4-6h, mielellään seuraavaan päivään.